Marianne Isola – jotta maailma pysyy vihreänä.


Toiseksi eniten ääniä Oulussa :-)
lokakuu 8, 2012, 7:20 pm
Filed under: Vaalityö, Vapaa-aika

Harva ensikertalainen tietää, mihin lähtee mukaan, kun suostuu kuntavaaliehdokkaaksi. Vihreiden ajatukset voivat olla tuttuja ja valtuutettujen teot seurattuja, mutta ehdokkuuden käytännöt yllättävät. Ehdokaspaperit allekirjoitettuasi ja ehdokasmaksun maksettuasi sähköpostisi määrä välittömästi triplaantuu erinäisille sähköpostilistoille liittämisen myötä. Sähköpostin määrä myös kasvaa exponentiaalisesti vaalipäivän lähestyessä.

Aluksi saat tietoja eri vaalikoneista. Niitä todellakin on enemmän kuin Yle, Kaleva, MTV3 ja Forum24. Vaalien lähestyessä yhä useampi järjestö laatii oman ”koneensa” ja näin äänestäjällä on mahdollisuus tutustua ehdokkaiden näkemyksiin niin merenkulusta, eläinpolitiikasta kuin kolmannen sektorin roolista työllistäjänä. Seuraavaksi alkavat paneelikeskustelut – tahot josta et ole ikinä kuullutkaan kutsuvat puolueesi ehdokkaita keskustelemaan kanssaan. Tästä ajasta kannattaa nauttia ja tehdä vierailuja ahkerasti, sillä todennäköisesti kukaan ei ole koskaan myöhemmin näin kiinnostunut sinun ajatuksistasi 🙂 Viimeiset viikot ehdokkaat sitten vastailevat suoraan äänestäjien sähköposti-, tekstiviesti-, Facebook- ja Twitter-kysymyksiin, joita sataa yöt ja päivät.

Myös erilaisia vaalisivustoja ponkaisee esiin kuin sieniä sateella. Niihinkin ehdokkaita houkutellaan mukaan, tosin yleensä osallistuminen on maksullista. Bongaa parhaat ja mene mukaan! Tässä tulevat yleensä jo aikaresurssit vastaan, ei niinkään rahalliset… Yksi tällainen sivusto on muuten vaaliehdokkaat.fi, jonka sivuilla käydään varjovaaleja oikeaan vaalipäivään asti. Varjovaalien tuloksia julkistetaan viikoittain.

Ensimmäiset varjovaalit pidettiin 1.10. – 7.10., ja miellyttäväksi yllätyksekseni huomasin olevani toisella sijalla! Sain varjovaalissa toiseksi eniten ääniä koko Oulussa – siinäpäs tavoitetta myös oikeana vaalipäivänä. Listan kärki näytti seuraavalta:

1. Hänninen Juha, Kok.
2. Isola Marianne, Vihreät
3. Simonen Pekka, Kok.
4. Hakkarainen Janne, Vihreät
5. Piippo Sari, Vihreät
6. Kaisto Heikki, Kesk.
7. Ojalehto Matias, Kesk.
8. Lumijärvi Riitta, Kesk.
9. Immonen Olli, PS
10. Pietilä Tero, PS

 

Mainokset


Sidonnaisuudet esiin!
lokakuu 4, 2012, 10:17 pm
Filed under: Lähidemokratia, Vaalityö

Yksi Vihreiden kolmesta kuntavaaliteemasta on avoimuus. Meille päätöksenteon avoimuus tarkoittaa muutakin kuin sanahelinää. Me haluamme, että päätöksia valmistellaan avoimesti, kokousten asiakirjat ja liitteet ovat julkisia ja kansanäänestyksiä harrastetaan suurten asioiden yhteydessä. Avoimuuteen kuuluu myös kuntavaaliehdokkaiden taustojen ja sidonnaisuuksien rehellinen esittely ennen vaaleja.

Oulun Vihreän Kunnallisjärjestön hallitus haastoi kaikki Oulun kuntavaaliehdokkaat ilmoittamaan sidonnaisuutensa hyvissä ajoin ennen kuntavaaleja. OVK:n hallituksen mielestä äänestäjillä on oikeus tietää ehdokkaitten mahdolliset sidonnaisuudet. Ehdokkaita pyydetään julkaisemaan mahdolliset sidonnaisuutensa esimerkiksi nettisivuillaan.

Hyvä äänestäjä, jos kannatat päätöksenteon avoimuutta, niin seuraahan ehdokkaiden kotisivuja! Kuinka moni ilmoittaa siellä omat sidonnaisuutensa? Kuinka moni jättää sen jostain syystä tekemättä? Itse kirjoitin omat vähäiset sidonnaisuuteni tänne.



Villen kanssa Merikoskella
syyskuu 16, 2012, 9:34 pm
Filed under: Vaalityö

Oulu sai lauantaina vieraakseen vihreiden puheenjohtajan, ympäristöministeri Ville Niinistön. Hänelle esiteltiin Oulun vihreiden nuorten toimesta Rotuaaria, Ainolanpuistoa sekä Merikosken kalatietä. Ville oli yhtä mukava kuin vanhoina hyvinä yliopilaskunta-aikoina, ja jutteli rennosti kaikkien kanssa. Joen rannalla ministerilä oli aikaa poseerata myös valokuvissa.



Innokkaita Vihreitä riittää
elokuu 16, 2012, 3:21 pm
Filed under: Vaalityö, Yhteistyö Oulun seudulla

Uuteen Ouluun  ei ole helppo valita ympäristöystävällisiä päättäjiä. Vihreiden listoilla on jo 80 pätevää ja innokasta ehdokasta! Löytyy naisia ja miehiä, vanhoja ja nuoria, vaaleita ja tummia, insinöörejä ja humanisteja (vaikka ei eivät välttämättä olekaan toistensa vastakohtia…)  Myös Vihreiden naisten kokouksessa kärsittiin ihan tilanahtaudesta, kun hallituksen kokous sai maanantaina ennätysmäisen osallistujamäärän. Vihreiden toimisto pullisteli 17 naisen voimin!

On mukavaa, kun ihmisillä riittää intoa ja kiinnostusta osallistua yhteisten asioiden suunnitteluun ja kehittämiseen. On myös tosi hienoa, että Vihreissä on mukana niin monen eri alan asiantuntijoita. Meidän joukossamme tiedetään, että päätösten täytyy avoimesti perustua tutkittuun faktaan, ei luutuneisiin tapoihin tai kassakaappisopimuksiin.

Tervetuloa mukaan Vihreisiin, uudet ehdokkaat ja kaikki muutkin!



Olen kuntavaaliehdokas!
kesäkuu 18, 2012, 5:25 pm
Filed under: Lähidemokratia, Vaalityö

Oulun Vihreä Kunnallisjärjestö nimesi 4. kesäkuuta ensimmäiset kunnallisvaaliehdokkaat uuden Oulun eli Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon, Oulun ja Yli-Iin yhteiselle listalle. Minä olen mukana listalla! On kivaa päästä taas kampanjoimaan – säät ei voi olla ainakaan huonompia kuin presidentinvaalien paukkupakkasten aikaan. Ilmoittautumisia tukiryhmään otetaan  siis vastaan. Tuletko mukaan? Tule suunnittelemaan kampanjaa, jakamaan mainoksia tai keittämään teetä 🙂

Ehdokkaita nimettiin nyt 52 (34 naista ja 18 miestä). Loput ehdokkaat nimetään syksyllä. Meillä on tavoitteena saada uuden Oulun valtuustoon 12 vihreää valtuutettua. Valtuustossahan on kokonaisuudessaan 67 paikkaa.

Katso täältä lista hyväksytyistä ehdokkaista.



Ei tehdä mitään, mitä…
huhtikuu 23, 2012, 1:42 pm
Filed under: Hyvinvointi, Vaalityö, Yhteistyö Oulun seudulla

Kaikki tietävät sen tunteen
kun talven jälkeen
ensimmäistä kertaa
laittaa lenkkitossut jalkaan

Tiedättehän tekin sen tunteen, mitä Ultra Bra kuvaili? Kävin juoksemassa pikkulenkin perjantaina, mahtavaa. Ennen olen aina ihmetellyt, että miten jotkut jaksavat juosta pitkiä lenkkejä ympäri kyliä, ja joskus vielä sateessa! Nyt kypsää 35 ikää lähestyessäni olen yllätyksekseni havainnut miten mukava kyseinen laji on. Ja hyvinhän sitä jaksaa juosta pitempiäkin matkoja, kun pitää vauhdin juuri ja juuri kävelyä nopeampana 🙂

Juoksumusiikiksi valitsin luonnollisesti siis Ultra Bran. Juostessa oli aikaa pohtia monenmoisia asioita. Myös syksyn kuntavaalit kävivät mielessä, kun toisesta biisistä löytyi yllättäen sopiva agendakin (tosin ehdokkaaksi minua ei vielä ole nimetty – sitä odotellessa):

Ei jumalauta näillä kaduilla
pilkata ulkomaisia tuotteita
ei perusteta urheiluseuroja
ei kertakaikkiaan tehdä mitään
mitä keskustapuolue haluaa

Tosin Oulun kaupunginvaltuustossakin on useita (no, ainakin yksi) keskustalainen poliitikko, jota kovasti ihailen. Ehkä agendaa vois päivittää laittamalla keskustapuolueen tilalle perussuomalaiset? Ei voi mennä kovin pahasti metsään, vai mitä?



Nämä on Pekan vaalit :-)
tammikuu 30, 2012, 10:52 pm
Filed under: Lähidemokratia, Vaalityö

Tällaista vaalimeininkiä en ole kyllä koskaan nähnyt! Yhteishenki on ihan mahtava. Liki kahdenkymmenen asteen pakkasessa ihmiset kokoontuvat yhteen juomaan laihaa kahvia, syömään kuivia keksejä ja kehumaan Pekka Haavistoa. Jäätynyt mehutiiviste ei haittaa, kun Pekka hymyilee julisteessa lämpimästi. Jähmettyneet karkit kelpaavat kaikille, kun kakkosia näkyy joka pipossa, takissa, laukussa. Vapaaehtoisia päivystäjiä ilmaantuu vaalimökille päivä toisensa jälkeen, ja post-it kampanjakin pyörii omalla hauskalla tavallaan. (Oletko muuten itse nähnyt yhtään Pekka-legendaa kantavaa muistilappua Oulussa?)

Vihdoinkin on siis saatu isoja joukkoja ihmisiä innostettua mukaan poliittiseen keskusteluun. On saatu kaiken ikäisiä henkilöitä kiinnostumaan, osallistumaan ja toimimaan (tässä on tietysti myös ehdokas Niinistön kampanjalla oma osansa). Käsittääkseni osallistaminen on ollut kansallisena tavoitteena jo pitkään. Ja mitähän tähän sanoo osa väestöstä?

– ”Kyllä tämä Haavisto-hypetys on jo liikaa.”

– ”Joukkohysteriaa!”

– ”Lopputuloshan on kuitenkin ihan selvä.”

– ”Rahan hukkaa koko vaalit!”

Mistä tämä suomalaiskansallinen negatiivisuus ja kateus on oikein kotoisin??? Jos joillakuilla on erityisen hyvä meininki (niin kuin meillä Pekka Haaviston kampanjassa ON), miksi se pitää heti pyrkiä latistamaan? Miksi presidenttiehdokkaiden puolesta ei voi ottaa Suomessa kantaa julkisesti ja iloisin mielin pelkäämättä välittömästi seuraavaa täystyrmäystä?

Onneksi, onneksi Haaviston joukoissa ei ole provosoiduttu näistä passiivis-aggressiivisista kommenteista. Hyvä ehdokas näyttää omalla olemuksellaan sovittelijan esimerkkiä. Esimerkiksi Facebookissa Pekka Haavisto presidentiksi 2012 -sivulla joku ihminen kävi tänään liittämässä oman (samansisältöisen) kommenttinsa kaikkiin sivulla sillä hetkellä oleviin kymmeniin ja kymmeniin tilapäivityksiin. Hänelle kommentoitiin ystävällisesti, että tosi kiva Jukka kun seuraat tätä sivua noin aktiivisesti, pian sinusta tulee ihan huomaamattasi Haaviston kannattaja 🙂